Sitä yrittää aina tehdä kaikkensa välttääkseen vastuuta, ja mikäpä olisi vastuista suurempi, kuin blogin kirjoittaminen hallareille! Dediksen pukatessa päälle ryhdyin kauhulla tuumasta toimeen, miettien, että nytkö tämä oma kirjallinen anti pitää julkistaa teillekin, rakkaat lukijat.
No okei, en voi väittää käsi raamatulla, että tästä nyt paineita ottaisin (enpä…). Mutta kuitenkin, olen Ville, vaasalaistunut, pian 22 vuotta täyttävä maailmanmatkaaja. Maailmanmatkaajaksi kutsun itseäni tässä blogissa siksi, että kaverit on huomannut, ja varsinkin huomauttanut mulle, minun jatkuvasta reissaamisesta etenkin akselilla Vaasa-Hämeenlinna-Vaasa. Jos joku lukija luulee nyt, että tulen kertomaan matkoistani seitsemän meren äärillä tropiikin öissä, joudutte pettymään, sillä enhän minä viime aikoina ole paljoakaan kehä kolmosta pidemmälle päässyt.
Syyni tälle matkustelulle Hämeenlinnaan selittyy sillä, että olen sieltä kotoisin, ja käyn töissä Hämeenlinnassa. Aloitin toissa kesänä töissä Hämeenlinnassa vakuutusalalla, pienehkössä vakuutusyhtiössä nimeltään Pohjantähti. Tämä kesä tuli ja meni, ja Pohjantähdestä aukesi mahdollisuus jatkaa tuntityöntekijänä opintojen ohessa, joten tottakai tartuin tilaisuuteen. On mukavaa vaihtelua päästä koulukirjojen parista töihin (ja välillä myös toisinpäin). Toimenkuvaani Pohjantähdessä kuuluu liikenteen henkilövahinkojen korvauskäsittely, eli korvaamme asiakkaillemme sattuneista vahingoista aiheutuneita kuluja asiakkaillemme, vakuutusehtojen mukaisesti.
Aloitin toissakesänä Pohjantähdessä, ja onnekseni pääsin sinne töihin myös menneeksi kesäksi. Toisin kuin ensimmäisenä kesänä, en oikeastaan osannut jännittää enää uuden kesän alkua Pohjantähdessä, sillä osasin jo talon tavat, ja henkilöstökin oli jo tullut melko tutuksi, vaikka meitä pääkonttorilla onkin reilusti toistasataa. Kesän ensimmäiset viikot menivät tietysti opetellessa, mutta tuntui siltä, että mukaan oli jälleen helppoa hypätä, kiitos siitä kuului tietysti työkavereille, joilta voin vieläkin kysyä aina, kun apua tarvitsee. Korvauskäsittely on itsenään todella mielekästä työtä, sillä vaikka joka aamu tietää suunnilleen mitä työtä tulee tekemään, voi varsinainen vahinkojen käsittely erota toisistaan huomattavasti, koska aina tapaukset eivät ole ihan selvää kauraa. Työhistoriani ennen Pohjantähteen siirtymistä on koostunut erinäisistä asiakaspalvelutöistä, joten työ, missä pääsen käyttämään opiskelemiani asioita hyödyksi, motivoi isolla kädellä jatkamaan opintojen sekä töiden tekemistä täydellä kaasulla.
Tätä blogia kirjoitellessani on vieressäni myös vino pino oppikirjoja Tritonian hyllyistä, liittyen syksyn isoimpaan projektiini, eli kandin kirjoittamiseen. Opiskelen siis kolmatta vuotta hallintotieteitä, pääaineenani julkisoikeus, ja kandia olen tässä vääntänyt pari viikkoa. Aiheen miettiminen alkoi jo kesän puolella, mutta töiden ohessa, vailla opiskelurytmiä, en oikein keksinyt aihetta, mistä haluaisin kandini tehdä. Takaisin Vaasaan päästyäni aihe selvisikin hyvin äkkiä, muutaman sähköpostin ja keskustelun avulla. Aiheekseni valikoitui luottamusmiehen työ- ja virkasuhteen päättäminen, ja pohdittiinhan sitä jo gradunkin aihetta, mutta ei siitä sen enempää. Pidän itseäni ihmisenä, joka tarvitsee paljon tekemistä, muuten ne vähäisetkin asiat jää tekemättä. Koska kandin tekeminen on määräajan kestävä ikuisuusprojekti, koen, ettei minulla pitäisi olla ongelmaa motivoida itseäni tekemään ahkerasti kandia. Toivottavasti Tritonian kirjasto tuleekin siis entistä tutummaksi syksyn aikana.
Kolmantena asiana pitäisi varmaan vielä kertoa teille, rakkaat lukijat, pestistäni HalHallituksessa. Toimin siis hallarit hikoilee-projektin parissa, liikuntatapahtumia järjestäen. On ollut kiva huomata, että Te hallarit olette olleet aktiivisia esimerkiksi Facebookin parissa, tuoden esille äänenne siitä, mitä liikuntaa syksyn aikana yhdessä tehdään, kiitos siitä! Liikunta ja urheilu on aina ollut sydämessäni, ja hallitukseen valituksi tullessani tiesin, että tätä pestiä haluan lähteä hoitamaan.
Uskon, etten voi liikaa puhua sen puolesta, kuinka paljon nämä pienet luottamustoimet antavatkaan. Oli kyse sitten tutor-projektista, ainejärjestötoiminnasta, tai mistä vain, suosittelen lämmöllä lähtemään johonkin mukaan! Esimerkiksi tutorvuosi oli itselläni ehkä jopa hauskempi kuin se kuuluisa fuksivuosi. On totta, että vastuun määrä kasvaa, mutta samalla myös oppii sietämään vastuuta, tapaa mahtavia uusia ystäviä, ja pääsee kokemaan ja näkemään mahtavia juttuja, miten esimerkiksi uusien fuksien kastajaiset järjestetään!
Toivon itseni ja hallituksen puolesta mukavaa alkanutta lukuvuotta kaikille, nähdään kentillä!
