Juuri Tampereelta Vaasaan muuttaneen hallintotieteilijän fuksivuosi päättyi kesätyökokemukseen pikkuruisessa majatalossa, sijaintina pikkuinen saari Färsaarilla keskellä Atlanttia. Tämä kymmenen neliökilometrin kokoinen ja kahdeksan henkilön asuttama saari on eristyneestä sijainnistaan ja myrskyisistä sääolosuhteistaan huolimatta erittäin suosittu turistikohde. Koko kesän ajan saari olikin siis lunnien ja lampaiden lisäksi täyttynyt ympäri maailmaa matkustaneista, seikkailunhaluisista turisteista.
Ehdin valita fuksivuoteni lopussa tulevaksi pääaineekseni julkisoikeuden ja toukokuuhun saakka sainkin ajatukset tehokkaasti pysymään opinnoissa, eli en juuri valmistautunut tulevaan kesääni Färsaarten läntisimmällä saarella. Ainut josta olisin voinut vähän paremmin ottaa selvää, olisi olleet tanskan ja fäärin kielet, mutta muuten oon tyytyväinen etten ajatellut tulevaa kesää etukäteen tai ”valmistautunut henkisesti” koitokseen.
Ulkopuolisen näkökulmasta koko reissu vaikuttaa varmasti hieman kolkolta, yksinäiseltä ja eristäytyneeltä. Muistan kyllä ensivaikutelmat mun Mykines -nimisestä kotisaaresta, kun sinne ensimmäistä kertaa lähes tunnin kestäneen, keinuvan lauttamatkan jälkeen saavuin. Jyrkät kallioseinämät, merilintujen kimeä huuto ja vasten kasvoja piiskaava sade vastaanottivat mut saarelle, jossa ainoat elonmerkit näyttivät olevan nuo linnut sekä sadat lampaat. Silloin tajusin ekaa kertaa, miksi niin monet tutut Suomessa hämmästelivät ennen mun kesätöihin lähtöä, että ”onks tossa mitään järkee.”
Mykineksellä vietetyistä kolmesta kuukaudesta muodostui lopulta ikimuistoisen hauska ja opettavainen kesätyöjakso, jonka tuun aina muistamaan yhtenä parhaimmista kokemuksista elämässäni! Myös säiden puolesta kesä oli ikimuistoinen: lämpötila ei melkein koskaan noussut yli kymmenen asteen ja aurinkoiset päivät oli yhden käden sormilla laskettavissa. Tosin paikallisten mukaan kesä oli epätavallisen kylmä ja myrskyinen. Ehdin jonkun verran vapaapäivinäni tutustua myös Färsaarten muihin saariin, jotka ovatkin keskenään yllättävän erilaisia. Kaikkia niistä yhdistää kuitenkin lämminhenkiset ihmiset, valloittavat minikokoiset kylät sekä lampaat, joita on oikeasti ihan kaikkialla. Mykines, jossa mun työpaikka ja kesäkoti sijaitsi, oli tunnettu suositun vaellusreittinsä lisäksi erityisesti lunneista, niistä söpöistä linnuista joilla on väriä nokassa. Tavanomaisen myrskyisästä ilmasta ja epämukavasta laivamatkasta huolimatta matka Mykinekselle oli täyteenvarattu lähes joka ikinen päivä. Kaikki halusivat kokea lintuparatiisin, ”The world’s most unspoiled island” ja nähdä kuuluisat lunnit.
Saarella sijaitsevaa mökkeröä nimeltä Kristianshús tosiaan kutsuttiin majataloksi. Majatalossa on neljä huonetta yläkerrassa ja (arvatenkin) pikkuruinen kahvila alakerrassa. Siellä kysyntä todella ylitti tarjonnan ja resurssit oli alimitoitettu. Mun työtehtäviin kuului siis majatalon pyörittämiseen liittyviä hommia, asiakaspalvelusta ruuanlaittoon ja siivoamiseen sekä kaikkea näiden välillä. Työtehtävät itsessään oli tosi yksinkertaisia, mutta mun suurimpana haasteena oli ruotsin opettelu ja sen käyttäminen etenkin tanskalaisten kanssa. Tanskalaisten kanssa kommunikointiin liittyi hankaluuksia kesän alusta ihan viimeisiin päiviin saakka. Voiko siihen kieleen koskaan edes tottua?
Myrskyisät ja erittäin nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet tuottivat usein ongelmia saarelle tulemiseen tai sieltä pois pääsemiseen. Periaatteessa lautta kulkisi kahdesti päivässä ja helikopteri kolmesti viikossa, mutta näin yksinkertaisesti ne eivät koskaan liikennöineet. Monesti helikopteri oli sumun vuoksi peruttu ja laiva kovan merenkäynnin vuoksi peruttu. Meille saaren asukkaille siinä ei sinänsä olisi ollut mitään ongelmaa, mikäli muuttuneista suunnitelmista olisi joskus saanut tietää etukäteen. Todellisuudessa näin mukavasti ei koskaan käynyt, vaan saimme tietää kulkuneuvojen kulkemisesta yleensä siinä vaiheessa, kun ne joko ilmestyivät saarelle tai eivät ilmestyneet. Monesti lautta myös pääsi lähtemään toiselta saarelta, muttei koskaan päässyt määränpäähänsä Mykinekselle asti, myrskyisän sään vuoksi. ”The land of maybe” kuten paikalliset asian ilmaisivat, eivätkä olisi voineet olla enempää oikeassa. Toisinaan meillä oli ongelmia majoittaa saarelle jumiin jääneitä turisteja, sillä majatalossa ei selvästikään riittänyt tilaa tarpeeksi. Onneksi monilla oli mukana telttoja ja jotkut koputtelivat kesätalojen oville yösijan toivossa. Epäonnisimmat turistit missasivat Färsaarilta pois lähtevät lentonsa, koska olivat jumissa Mykineksellä. Ruuasta meillä ei koskaan ollut puutetta, sillä paikalliset olivat niin tottuneet olemaan pitkänkin aikaa ilman kulkuyhteyksiä muualle maailmaan, että tilasivat aina suuria määriä elintarvikkeita.
Voisin sanoa, että puolet kaikista kesällä saarella vieraillesta turisteista oli tanskalaisia ja puolet sitten kaikkia muita, ympäri maailmaa saapuneita turisteja. Mun kanssa työskennellyt toinen nordjobbari oli ruotsalainen Fanny. Elin färsaarelaisen perheen kotona koko kesän.
Ehdin siis onnekseni tutustua kaikkien kolmen kuukauden aikana moniin ihmisiin ja erilaisiin tarinoihin, vaikka eniten tietysti kesän aikana sekoittuivat pohjoismaiset kulttuurit. Mykines-kesä olikin tavallaan jonkinlainen intensiivijakso, jonka aikana pääsi sisään pohjoismaisiin kieliin, ihmisiin ja kulttuuriin. Tosin totuus on se, että mun matka kaikkiin näihin tuntuu vasta alkaneen! Färsaarelaisesta elämäntyylistä päällimmäisenä jäi mieleen leppoisa elämäntapa ilman suunnitelmia tai huolta huomisesta. Sää on määräävä tekijä ihan kaikessa ja sen ennalta-arvaamattomuuden ja vaihtelevuuden merkityksen voi havaita vaikuttavan myös asioihin, jotka eivät edes ole millään tavalla riippuvaisia säästä.
Tiivistettynä koko kesästä jäi mulle eniten mieleen kommellukset näiden pohjoismaisten kielten kanssa (joudun aloittamaan niiden opettelun aivan alkeista lähtien, ja tähän Färsaaret ei ehkä ole se otollisin tai tyypillisin vaihtoehto ainakaan suomalaiselle), kaikki järjettömän kiireiset hetket majatalossa, mielenkiintoiset turistien kertomat tarinat, ympäri saaria tekemäni vaellusretket, meidän kahden työntekijän hauskat hetket ja etenkin yhteinen ansaittu roadtrip Färsaarilla kesän lopussa, ihmisten käsitykset Suomesta ja suomalaisista sekä sää joka oli lähes aina sateinen ja tuulinen.
Menneen kolmen kuukauden kesätyön jälkeen voin lämpimästi suositella Färsaaria matkakohteena ja kesätyökokemusta jossain päin Pohjoismaita. Itse sain työpaikkani Nordjobbin kautta, mikä oli huippu juttu. Nordjobbilta sai korvaamattomia neuvoja matkaan lähtemiseen ja käytännön asioiden hoitamiseen Färsaarten päässä. Parasta oli tutustua muihin saarilla työskenteleviin nordjobbareihin. Tänä vuonna Färaaarilla edustivat Suomen ja Ruotsin lisäksi nuoret Tanskasta ja Norjasta. Suomesta ei tarvitse edes lähteä kauas hankkiakseen uskomattomia kokemuksia! Tän kesän jälkeen mun mielipiteeni on, että tarvitsee lähteä vain oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja ikimuistoiset hetket on taattu!
