Eräänä kauniina päivänä kesäkuussa pakohuoneesta päästessäni sain tietää, että minut oli hyväksytty Vaasan yliopistoon opiskelemaan hallintotieteitä. Olin puhjeta itkuun. Enkä suinkaan onnesta, vaan olin äärimmäisen pettynyt, että pääsykoepisteeni eivät riittäneet Tampereelle. Lukuisista onnentoivotuksista ja skumppalasillisista huolimatta en osannut olla onnellinen Vaasasta. Olen kotoisin Tampereelta, ja kaiken tuntemani hylkääminen tuntui ylitsepääsemättömältä.
Kuukausi kului, enkä saanut Vaasasta edes asuntoa. Olin viettänyt kesäni ihanassa työpaikassa, josta joutuisin nyt luopumaan. En tuntenut Vaasasta ketään. Lopulta VOAS tarjosi minulle asuntoa. Sekin oli solu-asunto, vaikka olin toivonut yksiötä. Näin öisin painajaisia hirviö-kämppiksestä.
Ensimmäinen hetki, kun koin pientä innostusta Vaasasta, oli muuttopäivänäni viikkoa ennen yliopiston alkua. Yllätyin positiivisesti, kun asuntoni olikin rempattu, valoisa ja kaikin puolin todella hyvä. Hoidin netissä muuttoilmoitukset, opintotuki- ja asumistukihakemukset, ilmoittauduin läsnäolevaksi yliopistoon, latasin opiskelijakortin. Saatoin ihan vähän jo odottaa ensimmäistä päivääni, uskomatonta.
Herääminen ensimmäiselle kaikkien fuksien yhteiselle luennolle yhdeksäksi oli helppoa. Huomasin olevani innoissani. Olin aikaisemmin laittanut viestiä eräälle tutulleni valmennuskurssilta, ja menimme yhdessä vapaana oleville paikoille eturiviin. Rehtorin puheen aikana huomasin, että meitä oli ihan pirusti kotoisin Espoosta, ja vain kourallinen Vaasasta. Kättelimme vieressä istuvien kanssa. Toiselle puolelle oli sattumalta osunut toinen hallintotieteilijä. Hän ei myöskään tuntenut ketään, eikä todellakaan ollut kotoisin Vaasasta. Vaihdoimme heti puhelinnumeroita. Ihan mahtavaa! Luennolta tutorit ottivat meidät pienissä ryhmissä hellään huomaansa. Kiertelimme kampuksella, kuulimme outoja nimiä rakennuksille, kuten esimerkiksi Technobothnia (ok?). Onneksi meillä ei kuulemma ole siellä luentoja. Opettelimme paljon uusien ihmisten nimiä, kävimme syömässä. Sitten kuulimme lisää yliopistoelämästä luennoilla.
Ensimmäisenä päivänä meitä untuvikkoja ei meinattu päästää silmistä. Kotona ehti käydä pyörähtämässä, kun piti jo lähteä ekan illan bileisiin keskustaan. Siellä esittäydyimme ja saimme tietää, kuka on sinkku ja kuka ei. Ohjelmaa oli koko illaksi. Jatkoja vietettiin keskustan yökerhossa Teatrossa, jossa on muuten myös karaoke (best). Tanssimisen sivussa yritimme muistella toistemme nimiä ja seurasimme toisiamme Instagramissa. Seuraavana aamuna 99% nousi sängystä ja ryömi kampukselle kuulemaan luentoa klo 9.30. Silloin minullakin oli ihanasti jo joku, jonka kanssa mennä yhdessä.
Ensimmäisenä perjantaina kaiken muun ohjelman ohessa suunnittelimme itsellemme lukujärjestykset. Olin hysteerinen, kun joka puolelta kuulin, että ”tää kurssi sun olis kyl tosi hyvä käydä” ja ”tätä ei oikeesti kannata jättää roikkumaan”. Naputtelin sinne lukujärjestykseen jotain, mitä muutkin. Ehtii kai niitä kursseja myöhemminkin käydä… Myöhemmin kampuksella järjestettiin fukseille tarkoitettu rastiralli. Kiersimme erilaisia pisteitä kampuksella ja yritimme suorittaa toinen toisiaan hauskempia tehtäviä. Voin sanoa, ettei tänä tuulisena päivänä ryhmämme osunut kertaakaan parin metrin päästä rantapallolla ämpäriin.
Olen kuullut paljon ensimmäisen viikonlopun bileistä, vaikka itse jouduinkin jättämään ne välistä lyhyen Lontoon reissun vuoksi. Lontoossa onneksi pelataan hyvää jalkapalloa.
Pääsin nopeasti palaamaan fuksisyksyn pariin, kun kokoonnuimme porukalla Vöyrinkaupunkiin riehumaan olympialaisten merkeissä. Uskomattomista suorituksista huolimatta tiimimme ei voittanut, mutta ylpeänä voin sanoa, että fuksit päihittivät tutorprojektin jalkapallopelissä selvin lukemin noin 100-0. Vahvasti kyseenalaistaisin, jos joku sanoo pelin päättyneen johonkin muuhun tulokseen. Itse en valitettavasti mahtunut pelaamaan, kun reippaita fuksipalleroita oli liikkeellä pilvin pimein. Tämän spektaakkelin jälkeen illan hämärtyessä saimme pelata vielä futisturnauksessa. Se oli hauskaa! Vaikka emme voittaneet sielläkään. 4.9. keskiviikkona torilla oli isot juhlat, kun mm. Italobrothers saapui lavalle Vaasan Campus Festivaleilla.
Yksi lempitapahtumistani oli VYY:n kastajaiset. Kaikki fuksit kerääntyivät iltapäivällä Hoviskalle. Meidät jaettiin poikkitieteellisesti ryhmiin, joka oli jälleen kerran täynnä porukkaa, jota en tuntenut ollenkaan. Tapahtuman aikana keksimme itsellemme muutamankin loistavan laulun, tanssin ja kävimme kaupasta noukkimassa sairaan hyviä lahjuksia. Muutaman tutorin johdolla kiersimme rasteilla hulluttelemassa, kunnes lopulta kävelimme kampukselle, missä meidät kastettiin osaksi yliopistomme yhteisöä. Jatkot tietysti pakollisen suihkun jälkeen Teatrossa.
Ensimmäisen reilun kuukauden aikana olen ihastunut akateemisiin pöytäjuhliin eli sitseihin. VYY järjesti fukseille harkkasitsit, jonne satuin saamaan lipun muutaman muun tapaan. Harkkasitsien teemana oli urheilulliset kultajuhlat, joten kun kaapistani löytyi Teemu Pukin Norwich-pelipaita, olin valmis lähtöön. Illan edetessä meille opetettiin sitsikulttuuri (joka on nyt ihan täysin hallussa). Lauloimme, kippistelimme ja osallistuimme ohjelmaan.
Uudelleen pääsin nauttimaan sitseilystä Torisitseillä. Ennen Torisitsejä osallistuin Lyyrajaisiin, jossa vaihdoimme ylioppilaslakkeihimme VYY:n kokardin. Lyyrajaisista siirryimme torille. Sinne oli pystytetty pitkät rivit pöytiä, joidenka äärelle after ski -tunnelmiin pukeutuneet opiskelijat kävivät istumaan. Jälleen tuli tutustuttua uusiin ihmisiin. Muistikuvieni mukaan Torisitseillä oli huippuhauskaa.
Viimeisenä fuksisyksyyn kuuluvana tapahtumana me uudet hallintotieteilijät osallistuimme virkaanastujaisiin, jossa saimme heittää vähän parempaa päälle, lausua virkavalamme ja syödä mahan täydeltä todella hyvän makuisia brownie-leivoksia. Otimme valokuvia ja nautimme toistemme seurasta.
Ilokseni olen huomannut, että olen ihan vahingossa saanut Vaasasta ystäviä. Vuosittain Vaasan yliopistoon tulee satoja uusia opiskelijoita. Ja kaikki, myös minä, selviytyvät.
T. Armi Hoppu
